Katselin tänään sukulaisten, ystävien ja tuttavien kuulumisia, tai päivityksiä kai ne nykyisenä someaikana taitaa olla. Pisti miettimään nykyään jo aikuisen kummilapsen, juttu, millä nimellä niitä sanotaankaan joita instagramiin laitetaan siihen ylälaitaan. Niin, someosaamattomuudestani huolimatta nousi pintaan ajatus jota olen pähkäilly aiemminki. Ja sen jälkeen kun pari vuotta takaperin aloitin itse sosiaalisessa mediassa tämän jouhevan haahuilun, olen ihmetelly harva tukka pystyssä.
Vähän meitä ukkoja, miehiä, sillain yleisesti olen miettiny. Tämän sukupuolen touhuja, ihanteita, kuviteltuja ja todellisia. Ollaan me kuiten aika villejä velikultia. Yleisesti ajatellaan, että miehet pitää sitä tasapainoa ja turvaa, ajattelee ja harkitsee. Että maailma on miesten rakentama ja maailmanrauha ja eri yhteisöjen rauha on miesten ansiota. Mies on se joka opastaa ja auttaa. Että aikojen alusta on näin ollu, se lukee historiankirjoissa, sankaritarinoissa. Näin me arvellaan, kuka viisaana, kuka voimakkaana, kuka molempina noista.
Mutta mikähän lienee todellisuus, nykypäivänä tai silloin ennen? Helppo pistää niin sanottujen "kehittymättömien kulttuurien" ongelmaksi että yhteisöissä lopulta naiset ovat ne jotka huolehtivat että lapset jäävät henkiin, perheelle on ruokaa, on paikka mihin mennä ja olla turvassa, koti. Että niissä kulttuureissa miehet vain sotii, välillä ryyppää. Ja että muualta tulevat tuovat vain eripuraisuutensa ja sotaisuutensa tullessaan. Unohtuu ajatella että eräs pohjoinen rauhanomaisena itseään pitävä kansa kävi väkilukuun suhteutettuna siihenastisen maailmanhistorian verisimmän sisällissodan.
Tähän sosiaaliseen mediaan liittyessäni pääsin näkemään sitä riitelyä ja "suunsoittoa" mistä olin kuullut ihmettelyitä. Sitä kuinka huolettomasti, ja varmaan ihan huvikseenkin täräytellään täyslaidallisia vähän joka suuntaan. Haukutaan aiheettomasti ja rumasti toisia ja haastetaan riitaa. Kerrotaan auliisti omat mielipiteet, asiat ja valinnat mitkä ovat itsestä parhaita. Onhan ne parhaita, itse ne ollaan valittu. Surutta suolataan pystyyn ne jotka ovat valinneet toisin, kerrotaan että he ovat pöljiä. Oma totuus on se ainoa totuus. Tämä näkyy missä hyvänsä aiheessa kommenttiosiossa. Nämä avautujat ovat pääosin miehiä, aikuisia ukkoja. Meitä keski-iän molemmin puolin olevia joilla pitäis olla jo kokemusta elämästä että osattais elää niinku arvellaan osaavamme. Ilman että pitää "kertoa", "sanoa vain", "sanoa totuus", "puhua rehellisesti", "ei nuoleskella", "sanoa ku miehet eikä piipittää ku akat".
On meijän touhuista ollu kulttuurillista iloaki. On saanu kirjottaa noita sankaritarinoita kaikista sodista, on hienoja lauluja kirjoitettu miljoonamäärin, ilman meitä ei Eput olis tehny Murheellisten laulujen maa kappaletta, eikä Raaka-Aine Miehen työ laulua. Siinä on ollu ja tulee aina olemaan sananiekoilla kirjojen ja laulujen aiheita ku me, anteeksi ilmaus, isot korvalliset perseet täällä kerrotaan "mistä piika pissaa".
Mitä vain sukupuolten tasa-arvo pitääki sisällään, älkää te naiset, tai muutkaan sukupuolet, ottako näitä kaikkia miesten vahingollisempia vinkeitä omiksenne. Huonot tavat ja pöljyys eivät ole tasa-arvoa. Ne on, hmm🤔, huonoja tapoja ja pöljyyttä.
Meistä huolimati maailma on vielä pystyssä, ja elämä jatkuu. Eikä toivoa ole menetetty. Me opitaan vielä, ei olla harjoteltu ku vasta ihmiskunnan alusta, ei näitä hetkessä sisäistä. Eikä meistä kaikki ole puupäitä, pölkkypäinen 99% vain pilaa kaikkien maineen.
Vähän saatoin taas ajatuksissani karrikoida, artikuloida kulmikkaasti, töksäytellen ja ehkä loukatenkin. Olenhan mies, millonhan sitä oppii😅
Kommentit
Lähetä kommentti