tulehentuijottaja

  Eilinen eväs oli aika osuva. Velipoika toi hirvenlihaa Ivalosta, kiitos Liti. Pannun kautta toissailtana reilun läjän kohmeisena vuoltua lastua uuniin työnnälsin. Oikeassa voissa paistettua, mausteena reilusti sipulia, sopivasti pippuria ja suolaa. Lihojen sekaan valurautapataan muljautin kokonaisen kuoritun porkkanan makua antamaan. Juures vain antaa tuota makua, mutta älkää kertoko että jätkä teki pyhänhäväistyksen laittamalla terveellistä käristyksen sekaan. Tuo porkkana sitte tietty otetaan pois ennen ku huuetaan keittiöön vilkuilijat syömään, etteivät vain luule että joku porkkanaa käristykseen kätkee, pörrö semmosta tekis. Vaimokulta sen halus syyä, ja palan minunki lautaselle laitto, parasta porkkanaa mitä olen syöny. Ai niin, juttu taas rönsyili ja karkas. Tuon valurautapadan laitoin uuniin hiljaiselle lämmölle 12 tunniksi. Oli vain mureaa lihaa, ylikypsää niinku pääosin saa ollakki lihat.  Komiaa keliä on näkkyy säitten haltija meille rakennellu aamun ajan. Liekköhän yhtä hi

 Tänään se sitte tuli, yks minun elämän iso tieto, hyvä puhelu kardiologilta. Minun sydänvaurio oliki vain väliaikaista. Sydän on täysin kunnossa. Kuolemantuomio on peruttu.  Kävi vain pysäyttämässä ukon jonka mielestä itsellä kipu on ollu vain heikkoutta joka yrittää poistua kropasta. Istutti touhupetterin laittamaan elämän palikoita puntariin ja punnitsemaan ne joilla on painoarvoa etusijalle. Opetti unohtamaan menneitten murehtimisen ja tulevan pelkäämisen, siitä liian huolehtimisen. Pakotti löytämään sen joka on noiden menneen ja tulevan välissä, nykyhetken, sen joka on käsillä. Mennyttä ei voi muuttaa ja tulevaa ei ole tapahtunu, voi elää vain kuluvaa hetkeä. Opetti ettei vauhti korjaa virheitä. Opetti rauhoittumista, opetti kuuntelemaan, näkemään, kysymään, pysähtymään. Kumma kun pitää sattua jotain että oppii. Tuosta kuvan ottamisesta on aikaa vajaa pari vuotta. Tuonne letkuihin kököttämään huuli pyöreänä menin päivystyksen kautta kun vaimo pakotti. Nuija ei sitä vertaa ite osan

 Tänään ajoin kaupungilla ja olin etuajassa asioille. Kun pysäköin autoa, huomasin kun risteyksessä seisoi vanha pariskunta samaa kangasta olevissa vaatteissa. Kaksi vanhusta pukeutuneet parhaimpiinsa ja lähteneet kaupunkiin. Tyylikkäänä, hiukset harjattuna ja parta papalla rajattuna. Kiinnitti huomiota kun mummo piti papan kyynärtaipeesta, huomasin että hän lienee sokea tai lähes sokea. Seurailin ajatuksissani heitä kun aikaa oli, ja mietin. Näki ettei papalla harmita taluttaa vaimoaan, päin vastoin. Kun pysähttivät risteykseen, näin kun mummo hellästi silitti papan kättä, kiitti turvasta. Heitä katsellessa heräsi ajatuksia. Paljon puhutaan rakkaudesta, mitä se on, mikä on aitoa, tai onko sitä, kellä se on, kuka sen ansaitsee ja kuka saa jne... Onko se sitä jalat alta vievää alkuhuumaa, ja sitä että jotkut koettavat sitä huumaa venyttää kaikin tavoin, mutta lopulta se alkuhuumaa päättyy. Onko se sitä että hankit ja ostat kullalle kaikkea mitä hän tarvii, ja semmoistakin mitä hän ei ta

 Tänään töissä ittekseen tussaroijessa pähkäilin taas asioita, liekkö nuo tuosta selvinnyt vaikka yritin mielessäni järjestellä. Ei ne aina palikat sovi reijistä, paitti voimalla pärjää palikkatestissä, pyöreä pallo menee neliskanttisesta lävestä vauhdilla tai voimalla. Mutta asiaan taas. Niin, ihmisen vapautta mietiskelin, siitä johti ajatus kiusaamiseen ja kiusaajiin, kiusatuksi tulemiseen. Liittyvät kyllä toisiinsa, kiusattu menettää vapauden, yhdellä tai monella tavalla. Kiusaaja voi vaatia kiusatulta että kaikki kiusatun asiat pitää kertoa, someviestitkin näyttää, ja puhelutiedot. Mitään ei saa salata kiusaajalta, auta jos jäät kiinni että jotain olet jättänyt kertomatta. Koko ajan kuitenki tenttaa kuulumiset että ketkä on ottanu yhteyttä.  Kiusaaja kertoo kenestä saat pitää ja ketä sinun pitää vihata. Ja nöyryyttääkseen laittaa kiusatun ilmaisemaan viesteillä tai muuten ihmiselle josta kiusaajatyyppi ei pidä, mielipiteen, joka tietenki kiusaajan mielipide. Kiusatun omat ystävät,

 Isipapan eväsleipätehdas pyörii. Mukava erilaisia eväitä nuoremmille timpureille eväskassiin iltasella tehä. Useimmiten se on leipien väliin erilaisia leikkeleitä, juustoa, vihanneksia, voita tai sulatejuustoa. Välillä sitte paistan jotain spesiaalipihvejä kyrsien väliin. Joskus eväsrasioihin pyöräytän pannun kautta niestat. Harvakseltaan tuota kylmäsavulohta, siksiki ettei herkusta liian arkista tule. Vaikka onhan se työ yhtä juhlaa. Tosissaanki saa olla ilonen että on itellä ja pojilla hyvät työpaikat mihin mennä päivähoitoon ja saa touhuta sitä mistä tykkää. Mukava aamupalapöydässä ennen työpäivää kuunnella janttereitten suunnitelmat tulevasta työpäivästä. Välillä isipapalta jotain lisävinkkiä kysyvät. Työpäivän jälkeen nuoret miehet päivän hommia kertaavat ja juttelevat isäukolle. Isoveikka aamuisin hakee nuoremman täältä kotoa ja tuo takaisin työpäivän päätteeksi. Pääsi nuorimmainen samaan paikkaan harjoitteluun nyt ammattikouluaikana missä isoveikka jo täytenä ammattiukkona touh

 Mikä on miehen mitta? Miehen pitää olla "ite" mikä on, kunhan muistaa tarkistaa aina kavereilta miten pitää olla ite. Jos on erillä lailla ite ku kaverit, saa kuulla ettei ole mies. Mutta muuta kautta, ei suoraan niiltä kavereilta, "miehiltä", joista puhuessa pelkkä sana "mies" kasvaa karvaa ja haisee hieltä.  Mies ei kuuntele, mies sanoo. Muut kuuntelee kun mies puhuu. Ja miehellä on neuvo kaikkeen. Mies tietää. Akat siivoaa, akat tiskaa. Mies ei urheile, mies tekee töitä. Akka se tuota pihaa laittaa, minä rassaan  Camryä ja ruohonleikkuria. Ne tojota ja ruohonleikkuri pitää olla tarpeeksi vanhoja. Että saa korjata, mies korjaa, ite. Homot ajaa ehjällä autolla, ja pesee sitä, mies ei pese autoa, eikä "ittiä". Niin ja vanhatpiiat ajaa ehjällä autolla, ku niillä ei ole miestä korjaamaan sitä. Muutenkaan vuoden -94 jälkeen ei ole tehty autoja, niitä ei voi korjata ite, sen jälkeen on tehty vain paskaa. Talonki mies korjaa ite, ihan ite. Onhan mies

  Kotijoki💙 Tuon joen rannalla joskus synnyin, lähes puolikas vuosisata takaperin. On siitäki perketi aikaa. Tämän virran varrella kasvoin, siksi mikä nyt olen. Kuinkahan monesti olen tuossa joessa uinut, tarkoituksella ja vahingossa. Ne kaikki lapsuuden leikit mitä joen varrella räkänokkana tuusattiin, heijat, heikot jäät, jäälautat, matikan kolkkaamiset, luistelut, hiihdot, veneellä värkkäämiset, kalareissut ja kaikki. Jos niitä enkeleitä on olemassa, niillä oli varmasti kiire välillä ku meitä liuta mullisaukkoja touhus tuolla. Jotenki sitä kaikessa tuo joki liitty lähes kaikkeen, niinku Stephen Kingin kirjassa joku paikka voi liittyä kaikkeen. Teininä jokirantaan mentiin pussikaljan kanssa, kesällä lämmintä kaljaa. Talvella vähemmän lämmintä, piti kinttaat käjessä juua. Paljon tuli istuttua jokitörmällä ja vain katteltua ku joki virtaa ohi. Ihan lapsesta asti, tuon joen äärellä olo jotenki anto tilaa ajatuksille ja rauhotti. Mukava sinne rantaan oli aina palata, tuttu joki, pysyi j

  Pyllähin tauolle aamun lattian valun tauottoman äänilevykonsertin jälkeen. Touhutessa lippalakkitelineessä pyöriny lähes ajatuksenomaista toimintaa, niin lähellä sitä ku minun kuutiolla pystyy. Vähän miettiny ystävyyttä, "ystävyyttä" ja siihen liittyvää. Minulle tärkeän ja rakkaan ihmisen osan kautta tullu lähinnä mieleen. Tämä kultanen ihminen nuoruudessa teki kotonaan paljon yli oman osansa. Aikuseksi ryhdyttyään hoitanut perheensä paremmin kuin hyvin. Työtä tehnyt, toimeliaasti, ansiokkaasti kiitostakin saaden, tärkeää matalapalkka-alan työtä. Kiitollisena silloin kun saa tehdä työnsa hyvin. Tämä samainen ihminen, yllätys yllätys, on helppo kohde soittaa tai käydä kun tarvitsee apua, purkaa huolia, tai henkistä roskakoria. Aina auttaa ja kuuntelee, ja miettii miten olisi voinut auttaa enemmän.  Tämä helmi ihmiseksi, hänenhän kuuluisi saada vastaankin rakkautta, apua, luottamusta jne... Mutta ei, ei se ystävät niin mene. Hänet muistetaan kun ollaan vailla. Ja ystävänpäivä

 Ruusa, Pilviperhon Miss Melissa 22.10.1013 - 29.1.2021.  Pieni rakas perhonen, lahja jostain tähtien takaa. Sieltä missä maailmaa katsotaan, siellä nähtiin että nyt on aika laskea taas yksi pala jotain hyvää maailmaan kun joku sitä tarvii, vaikkei vielä itse tiedä. Laski palan kauneinta enkelten tekemää hellästi Sissin pentukoppaan, ja järjesti niin että tarvitseva sen löytää. Antoi mukaan ihmisille jaettavaksi taivaanlaidallisen suukkoja, rakkautta, jotain ihmeellistä viisautta, suuret korvat kuunnella huolia, kultaisen sydämen ja maailman hellimmät pienet tassut jotka pyyhkivät huolet ja surut pois.  Joka Ruusan lähetti, järjesti niin että Ruusa itse kertoi että etkö huomaa, minä olen sinun koira, sinun ystävä, minut sinua varten tänne annettiin. Kiipesi Anittalla käydessä kerta toisensa jälkeen Miian syliin. Anitta näki jo silloin että Ruusa on tehnyt valinnan. Kolmannella käyntikerralla Ruusa lähti uuteen kotiin, ja meillä käydessä Anitta näki että nyt on Ruusa tullut kotiin.  Vai

 Se nyt lähtee tämän touhun opettelu. Vaikka paljon irvin someosaamistani ja itseironialla ja sarkasmilla asioita kuittaan, mukava se on oppia aina jotain uutta. Tämä on sitä uutta minulle. Hyppy laiturilta silmät kiinni, eikä tiedä onko vesi edessä, vai onko hyppysuunnassa rannalle nostettu katiska. Ei tuosta ole kuin se parisen vuotta kun face-tilin avasin ja sitä hämmästelin.  Mutta katomma, istumma alas ja keitämmä potut. Ei ole hoppua, lupaan että tämä vielä joskus käy helposti. Tuo nimi blogille, Tulehentuijottaja. En liene maailman ainoa sillä nimellä jotain kirjoittava. Mutta ei kaikkea voi omia, onhan minun etunimellä nimettyjäkin maailma täynnä, miehiä ja naisia, maasta riippuen. Nykypäivänä muitakin sukupuolia. Mutta tuo nimi, tykkään istua eräreissuilla tulilla ja kotona takkatulen äärellä. Tulen loimu rauhoittaa, saa ajatuksen lentämään. Ei ihme että muinaisina aikoina on tulien äärelle kokoonnuttu kuulemaan tarinoita ja olemaan. Siinä on jotain samaa kuin virtaavassa vede