tulehentuijottaja

 Tulipa lapsuusmuistoja mieleen viikolla työmaan katolla. Siinä läpivientejä tiivistäessä kontallaan singeliä pukin putkien tyveltä pois ja sattu räkänokka-ajoilta tuttu pieni esine silmään. Toisella tavalla silmään ku sillon ritsasodassa. Ihan aito miniritsanpaukku, tai tuolla nimellä sitä kaverisakissa sanottiin. Kulettiin sakilla sähkölinjojen alustoja ja romukasoja joista löyty sähköjohtoja. Johdoista pätkittiin sopivia pätkiä ja taitettiin ne tuommosiksi aspeiksi. Noita kaikille taskut täyteen ja porukalla leikkimään ja hauskaa pitämään.  Ampumavälineeksi tehtiin miniritsa jäykästä rautalangasta tai parista 4-5 tuuman naulasta. Kuminauhaksi leveä pakkauskuminauha oli yleisin, aika tehokas.  Noita oli sillon yhellä sun toisella jantterilla, jos ei ollu kiviritsa. Tai jopa kivilinko, tehokkain varmasti noista kivien tai muitten pikkuesineitten pitkälle saattaja, osumatarkkuus tietty vähän sitä sun tätä pikkupojan käsissä. Volahus osuman seurauksena saatto kuulua takaaki tuolla laito

 Lapsenlikkana viikonloppu, ei pöllömpää hommaa. Lilli poikakatraan kanssa tuli hoitoon viikonlopuksi ja pentulaatikko on sängyn jalkopäässä. Penikkapoikien isosisko Pipsa (Pilviperhon Ansa Ainokainen) on kans täällä nyt päivähoidossa ku isännällä ja emännällä työ sattu häiritsemään Pipsan kanssa leikkiä ynnä treenejä ja muita touhuja joita Pipsan kanssa touhutaan yleensä. On isosisko kyllä kovin innoissaan oottamassa että pikkuveikat kasvaa ja osaa leikkiä. Pentueen nuorimmainen jo kovasti kävi leikkiinkutsua touhuamassa Pipsalle, muka hyppi ja läpsi tassulla, kellahti vain kylelleen raasu ku mahanalus täynnä vasempia takkatassuja. Leikkisä kaveri näkyy olevan, tulee meille ja on seurana meille ja tietenki Lillille, ja Pipsa-siskolle ku käy kylässä täällä. Keskimmäinen, vaalein, tulee Niklakselle, meijän pojalle. Nuorimies hankki itselleen ystävän pitkäksi aikaa. Tuo keskimmäinen leikkii ja touhuaa myös, niinku koiranpennut ruukaa. Mutta tykkää myös rauhassa olla sylissä lämpimässä. M

  Mentiin Miian eilen illalla kanssa käymään Anittalla kattomassa miten Lilli jakselee. Oli laskettu aika ihan lähellä tällä pienellä Pilviperhon Peppi Pitkätossulla. Sehän oli pikkunen jo kovasti alottelemassa koiranlapsia maailmaan laskemaan. Anittalla jo "kätilömoodi" oli päälle asetettuna ja kaikki valmiina niinku synnytyssalissa. Miia käänsi itteltään asetukset samantien synnytysavustajan asetuksille ja Lilli oli rauhassa ja luottavaisena ku ympärillä oli tuttuja ihmisiä.  Minä yritin samaan rooliin ku omien lasten syntymässä mukautua, olla mahollisimman pienesti ja laihasti. Tarpeen mukaan yrittää näyttää niinku jotain jostain tajuaisin, järjestää paperia, pussia, ja muuta lähemmäs ku näytti että tarvii, ja kerätä niitä sivummas ku ei tarvi. Yksi tärkeä miespuolisen tehtävä on myös osata olla kyselemättä tyhmiä, ja päästämättä mitään sammakoita suusta näissä tapahtumissa. Se on haaste jos ajatuksen ja suun välinen reitti on nopea, ja suu toimii sitä ajatusta joutusammin

 Pähkäilly ja miettinyhän se on ukko taas biljardi-pallon lailla elämänvalleista kimmokkeita ottaneen funtsaamonsa sisällä elämän hienouksia ja yksinkertaisia monimutkaisuuksia. Tiiä häntä selviskö ne lommosessa kuulassa tyhjiöpyöritettynä mihinkään, mutta varmaan peräkkäisiksi etäisesti toisiinsa liittyviksi sanoiksi ne varmaan saan taikinoitua. Kokeillaampa taas. Se on jännä kuinka helposti sitä sortuu siihen että paahtaa elämäänsä läpi elämän ohituskaistalla, tavoitteet ja päämäärät takaraivossa takoen niinku orjakaleerin rumpumies vyölle ripustettu rujo ruoskavyyhti heiluen. Itse elämä, hetket silmänurkissa vilahtavine kuvineen välähdellen, kaikki se lopulta oikea ja tärkeä ohittaen. "Kun tuolla tavoite on, edessä päin, se pitäisi saavuttaa, mutta se vain karkaa". Ne "tämä hetki" ja "elämä on nyt" jutut olankohautuksella ohittaen, ne joista vanhat höppänät ja itsensä jotenkin särkeneet tai särjetyt höpöttävät. Eivätkö ne näe että minulla on kiire, palj

  Tuli mieleen yksi satu jonka lapsena kuulin. Ei ehkä niin kaunis satu, mutta ehkä vähän hassu. Vaikka eihän asiat koskaan näin yksioikoisia ole, kauneus tai hassuus voi riippua paljon siitä mistä suunnasta katsoo. Tämä satu saattaa olla joku jatko-osa kauniille sadulle Keisarin uudet vaatteet. Toisaalta yhtymäkohtia on tarinaan Robin Hoodista, ilman Robin Hoodia. Mutta se satu, kerron sen niin kuin sen lapsena kuulin. Olipa kerran eräs onnellinen kansa, joka tietenkin eli onnellisena, eihän se muuten olis onnellinen. Kansa oli aikojen ja sukupolvien saatossa kokenut kovia, sortoakin. Kovalla työllä, ahkeruudella ja rehellisyydellä noussut siihen asemaan että on asiat hyvin. Paljon kärsinyt ja onnellisuuteen noussut, ehkä hieman hyväuskoinen kansa, tottunut luottamaan sanaan. Sitä onnea jatkui aikansa. Kunnes maan hallinto keksi että lisätään kaikkia veroja ja maksuja. Lopulta tämä uuttera kansa maksoi veroja jopa vesisateesta. Sille verolle oli annettu tietenkin eri nimi, kuka nyt ve