Sitten kun...

 Pähkäilly ja miettinyhän se on ukko taas biljardi-pallon lailla elämänvalleista kimmokkeita ottaneen funtsaamonsa sisällä elämän hienouksia ja yksinkertaisia monimutkaisuuksia. Tiiä häntä selviskö ne lommosessa kuulassa tyhjiöpyöritettynä mihinkään, mutta varmaan peräkkäisiksi etäisesti toisiinsa liittyviksi sanoiksi ne varmaan saan taikinoitua. Kokeillaampa taas.

Se on jännä kuinka helposti sitä sortuu siihen että paahtaa elämäänsä läpi elämän ohituskaistalla, tavoitteet ja päämäärät takaraivossa takoen niinku orjakaleerin rumpumies vyölle ripustettu rujo ruoskavyyhti heiluen. Itse elämä, hetket silmänurkissa vilahtavine kuvineen välähdellen, kaikki se lopulta oikea ja tärkeä ohittaen. "Kun tuolla tavoite on, edessä päin, se pitäisi saavuttaa, mutta se vain karkaa". Ne "tämä hetki" ja "elämä on nyt" jutut olankohautuksella ohittaen, ne joista vanhat höppänät ja itsensä jotenkin särkeneet tai särjetyt höpöttävät. Eivätkö ne näe että minulla on kiire, paljon tekemistä ja päämäärä. Mitä ne mistään tietävät, itse eivät vain enää jaksa.

Sitten elämän loppunäytöksessä, esiripun naristen laskeutuessa puuttuvien aploodien hiljaisuuden päälle tulee se ymmärrys. Tajuaa että ei p...le, kaikki olikin tuossa matkan varrella, niissä välähdyksissä silmänurkassa, jossa siinä hetkessä voi kutittaen vierähtää jotain. On musertavaa tajuta että kaikki se mitä varten sähköjänistä tavoittelevan salukin lailla on kiitänyt, olisi ansainnut enemmän aikaa. Että sitä olisi itsekkin tarvinut ja saanut siitä enemmän, sen mitä tarviikin. Rautasängyssä lakanan alla rapiseva muovi ja letkujen ja piuhojen toisessa päässä vilkkuva ja piippaava härveli kääntelevät elämänkirjan sivuja, ilkkuen kertovat että elämässä ei ole olemassa hetkeä tai aikaa nimeltä "sitten kun...

Olis hyvä osata, tai opetella pysähtymään välillä. Pysähtyä oikeasti, niin että ajatus ehtii saavuttaa ja saaha tilaa. Se ajatus on hauska kaveri, tarvii vain paljon tilaa ja aikaa. Tehdä tuo pysähdys rauhoittuen, ei suorittaen, niin muodikasta kuin onki suorittaa pysähdys. Kun siitä saa hyviä kuvia someen ja on coolia kun noin kiireinen ja tärkeä ehtii pysähtyä, kattovat kateenp..at että vähän luksusta. Ajatella ja huomata kaikki jo silloin kun on vielä aikaa.

Paras on sitteki siinä lähellä. Sen löytää kun pysähtyy, kuuntelee, vaikka kysyy että mitä sinulle kuuluu. Se paras puhuu sillä omasta lapsuudesta tutulla äänellä niillä vanhempien kasvoilla, se puhuu sillä äänellä johon joskus palavasti rakastuit, se puhuu pienen lapsen viattomalla äänellä, se puhuu jo aikuiseksi kasvaneen lapsen äänellä. Ne äänet ja maailma näitten äänien ympärillä on se kaunein, se tärkeä. Se on siinä lähellä, eikä tuolla jossain.